03.08.2021 Lisätietoa avaruusaseman vaaratilanteesta

NASA on tarkentanut tietoja Venäläisen Nauka-moduulin telakoinnin jälkeisestä häiriöstä. Nauka vaikutti aseman asentoon huomattavasti alkuun kerrottua enemmän, mutta edelleen NASA:n mukaan asema tai miehistö ei ollut varsinaisessa välittömässä vaarassa.

Kanainvälinen avaruusasema Venäläisen Nauka-moduulin telakoitumisen jälkeen.
Kuva NASA.

Kun Nauka-moduuli 29. päivä heinäkuuta telakoitui Kansainväliseen avaruusasemaan ja venäläinen miehistö valmisteli moduulin ilmalukon avaamista ja liittämistä pysyvästi asemaan, sen moottorit käynnistyivät odottamatta. NASA:n mukaan Nauka pyrki irrottautumaan asemasta - Venäjän avaruushallinnon mukaan kyse oli ohjelmistovirheestä.

Naukan moottorit saivat koko aseman pyörähtämään puolitoista kierrosta (540 astetta) akselinsa ympäri, jonka jälkeen aseman toimiva ohjausjärjestelmä käänsi asemaa takaisin 180 astetta alkuperäiseen asentoon. NASA:n mukaan Naukalle voitiin lähettää ohjauskomentoja vain Venäläiseltä maa-asemalta ja tilanteen alettua avaruusasemalla oli yli tunti matkaa kuljettavana ennen yhteyden saamista kyseiseen asemaan. Ilmeisen onnekkaasti Naukan moottorit kuitenkin sammuivat viidentoista minuutin toiminnan jälkeen ja aseman ohjaujärjestelmä sai pyörimisen vähitellen loppumaan ja korjattua asennon alkuperäiseksi. Myöhemmin Venäjän avaruushallinto tiedotti lähettäneensä Naukalle ohjauskomentoja, joilla moottorien mahdollinen käynnistyminen vielä uudelleen estettiin.

NASA kuvaa aseman pyörimistä niin hitaaksi, että aseman miehistö ”ei huomannut mitään”. Asennon hallinnan menetys on kuitenkin vakava tilanne ja sekä lennonjohto, että aseman miehistö saivat tilanteesta automaattiset hälytykset. Avaruusasema on suunniteltu kestämään erilaisia asennonmuutoksia ja itse asiassa Naukan saapumista varten asema oli käännetty normaalista poikkeavaan asentoon Naukan telakoinnin mahdollistamiseksi Venäläisellä Kurs-järjestelmällä. Kurs vaatii aluksen lähestymisen tietyssä suunnassa suhteessa avaruusasemaan, joten asema käännettiin ennen telakointia niin, että Naukalle varattu telakointiportti osoitti aseman kulkusuuntaan.

Vaikka Naukan moottorien teho periaatteessa ei riitä aiheuttamaan asemalle rakenteellisia vaurioita, NASA kuitenkin selvittää sekä tarkastamalla aseman rakenteita, että rakennemallien tietokonesimulaatioilla asemaan kohdistuneita voimia. Varmistusten ja selvitysten takia esimerkiksi miehittämättömän Boeing Starliner-kapselin toinen testilento OFT-2 jouduttiin siirtämään heinäkuun lopusta elokuun alkuun *. Starlinerin on testilennon aikana määrä telakoitua asemaan, eikä NASA halunnut lentoa ennen kuin tilanne Kansainvälisellä avaruusasemalla on palannut täysin normaaliksi.

* Päivitys 5.8.2021: Starlinerin oman venttiilihäiriön takia OFT-2 testilennon aikataulu on avoin.