18.03.2020 SpaceX laukaisi 60 Starlink-satelliittia

SpaceX:n 15. päivä keskeytynyt laukaisu onnistui toisella yrittämällä 18. maaliskuuta. Falcon 9 kantoraketti vei avaruuteen 60 Starlink-tietoliikennesatelliittia.

Laukaisu oli ensimmäinen kerta, jossa aiemmin käytetty Falcon 9 -kantoraketin ensimmäinen vaihe teki viidennen lennon avaruuteen. Tällä lennolla käytettiin myös toista kertaa uudelleen aiemmin lentäneitä hyötykuorman suojia. Suojat ovat kaksi raketin nokassa olevaa kuorenpuolikasta, jotka irrotetaan, kun kuljetettavat satelliitit eivät enää altistu ilmanvastukselle.

Tällä kertaa SpaceX ei onnistunut ensimmäisen vaiheen laskeutumisessa, joten se ei enää lennä kuudetta kertaa avaruuteen.

19.03.2020: Korjattu kohta, jossa sanottiin, että hyötykuorman suojia ei olisi käytetty aiemmin uudelleen. Tämä lento oli toinen lento, jolla käytettiin jo avaruudessa lentäneitä suojia.