19.01.2020 Dragonin onnistunut pelastustesti

SpaceX teki sunnuntaina 19. päivä tammikuuta onnistuneen Dragon-kapselin lennon aikaisen pelastautumistestin. Sääolojen takia testiä jouduttiin siirtämään vuorokaudella alkujaan suunnitellusta lauantaista.

Dragonia kuljettanut Falcon 9 -kantoraketti laukaistiin Kennedyn avaruuskeskuksesta ja Dragonin pelasturaketit laukaistiin parin minuutin lennon jälkeen onnistuneesti. Kapselin kyydissä ei ollut ihmisiä. Sen sijaan kapselissa oli erilaisia antureita ja mittalaitteita, sekä kaksi testinukkea, joiden istuimiin oli asennettu antureita mittaamaan millainen kokemus olisi ollut oikealle astronautille.

Dragon laskeutui laskuvarjoillaan Atlantin valtamereen, kun taas Falcon-kantoraketti odotutetusti tuhoutui testissä.

Testi oli tärkeä vaihe ennen ensimmäistä Dragon-kapselin miehitettyä lentoa Kansainväliselle avaruusasemalle.

20.01.2020: Korjattu kohta, jossa alkujaan sanottiin, että testinukeissa olisi antureita. Testinukeissa ei ollut antureita.